City Growth Evangelist | Business Rebel | Old School Metal Fan

Tämä kevät oli tarkoitus pyhittää erityisesti BusinessJärvenpään palveluprosessien hiomiseen Suomen parhaiksi, mutta Covid-19 päätti toisin; sen sijaan teimmekin yksinyrittäjien avustusten myöntämisestä tuotannollisen prosessin, jossa käsittely kestää hakemuksen jättämisestä maksatukseen noin kaksi, kolme arkipäivää.

Tämä kaikki siten, että käsittelemme hakemuksia lähes reaaliajassa kahdessa eri järjestelmässä ja maksatamme ne kolmannessa. Koko homma ajettiin tuotantoon päätösvaltadelegointeineen noin kahdessa viikossa, ja vieläpä kuntasektorilla.

Kyllä byrokratiankin voi siis saada taipumaan nopeaan toimintaan. Mutta miten?

Kerrataanpas hieman tämän vuoden tilannetta yksinyrittäjien tukien osalta. Maaliskuun 27. päivä Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti valmistelevansa yhdessä Kuntaliiton kanssa rahoitusmallia yksinyrittäjille koronavitustilanteessa. Jo tässä vaiheessa tiedettiin, että kunnat tulevat myöntämään tuen, koska meiltä kysyttiin edellisenä eli 26. päivänä maaliskuuta valmiutta ja halukkuutta olla mukana tässä työssä. Olimme mukana ja valmiina tottakai.

Koska tuen myöntäminen vaatii kunnissa päätöksenteolle mandaatin, niin veimme asian välittömästi eli 31.3. kaupunginhallitukseen, joka siirsi päätösvallan kyseisessä asiassa minulle määräajaksi; ensin 20.4. ja kyseisenä päivänä uudelleen 15.10. asti. Sisäinen byrokratia oli siis hoidettu kyselystä noin neljässä päivässä valmiiksi.

Kolmas päivä huhtikuuta eli perjantaina kokoontui seitsemän osakaskunnan omistama kehittämisyhtiömme Keuken hallitus, joka antoi toimitusjohtajalle mietintään tapoja, joilla yksinyrittäjien avustusten myöntäminen pystyttäisiin hoitamaan mahdollisimman tehokkaasti heidän resurssejaan kuitenkin järkevästi käyttäen. Yleinen näkemys oli, että yritysneuvonnan ammattilaisina Keuke voisi hoitaa avustusten hakuun liittyvän palveluneuvonnan ja mahdollisesti auttaa kuntia järjestämään sähköisen alustan itse hakemusten vastaanottamista varten.

Kuudes huhtikuuta eli maanantaina mallinnus työnjaosta oli valmis ja kuntien sisäinen järjestäytyminen hakemusten käsittelyyn saattoi alkaa. Meillä tämä kesti yhden puolen tunnin mittaisen Teams-palaverin verran, jossa kerroin tiimilleni, että tällainen tehtävä on annettu ja pussi päässä mennään kohti entuudestaan tuntematonta. Hakemusten määrä tulisi olemaan arvoitus, osin kriteeritkin (jotka elivät tässä vaiheessa päivittäin, samoin TEM:n ohjeet noin muutoinkin), sähköistä järjestelmää ei ollut vielä olemassakaan ja pari muutakin olennaista asiaa oli vielä auki. Kaikki valmista siis meidän osalta jälleen kerran.

Tämän jälkeen jouduimme odottelemaan aina 10.4. asti, jotta saisimme viimeisetkin ohjeet Työ- ja elinkeinoministeriöstä hakemusten käsittelyyn ja voisimme pistää homman niin sanotusti tulille. Pääsiäisen pyhinä sähköistä järjestelmää päästiin jo beta-testaamaan ja alkuviikosta alettiin odotella tunnuksia järjestelmään meidän käsittelijöille. So far so good.

Suuri päivä eli hakemusjärjestelmän avaaminen tapahtui 15.4. kello 14, ja aloimme saman tien käsitellä hakemuksia. Perehdytys järjestelmään jouduttiin tekemään lennossa, koska saimme tunnukset vasta tuntia ennen h-hetkeä. Näin ollen teimme perehdytyksen samalla, kun jo käsittelimme tulleita hakemuksia, joita tulikin heti paukusta huomattava määrä.

Kuin ihmeen kaupalla mikään ei mennyt merkittävästi vikaan, vaan öiseen aikaan järjestelmää päivittämällä ja päivät tekemällä oppien homma lähti prosessoitumaan tuotannolliseksi ketjuksi, jonka voisi pääpiirteissään kuvailla näin:

Vaihe 1: Hakija jättää hakemuksen luonnoksena liitteineen vahvan tunnistautumisen kautta. Otamme hakemuksen käsittelyyn. Tämä vaihe kestää meidän työnä tai suorituksena noin 5 sekuntia, hakijalle toki enemmän.

Vaihe 2: Hakemus on työn alla. Riippuen liitteiden oikeellisuudesta, siitä onko hakijan kotipaikka ylipäänsä Järvenpää ja muutoin hakemuksen tulkinnallisuudesta, tämä vaihe kestää tunnista kolmeen päivään; näistä jälkimmäinen on täysin riippuvainen siitä miten nopeasti hakija toimittaa meille tarvittavat liitteet.

Vaihe 3: Hyväksytty hakemus viedään kaupungin sisäiseen käsittelyyn ja asiakirjahallintajärjestelmään, jossa teemme rahoituksesta päätöksen. Tunti.

Vaihe 4: Päätös hyväksytään ja kootaan nippuna maksatukseen omaan järjestelmäänsä, josta rahat ohjautuvat sitten pankkisiirron nopeudesta riippuen päivässä parissa hakijan ilmoittamalle pankkitilille. Tunti tai pari.

Valmis. Done.

Jos olisi enemmän aikaa ja pysyvämpi tarve, niin arvioisin, että pystyisimme automatisoimaan tämän prosessin muutamaan minuuttiin, mutta hyvä näinkin.

Marko

Kuntasektorilla yksi sangen usein eteen tulevista kysymyksistä on se miten omaa (tai kaverin) työtä ja sen tuloksellisuutta oikein mitataan? Jonkinlaisena epävirallisena totuutena elää käsitys siitä, että paitsi ettei kuntasektorilla tarvitse tehdä yhtään mitään (ja ei virkamiehet mitään osaakaan), niin tuota tekemättömyyttä ei myöskään voi millään mitata tai todistaa. Tämä siksi, koska määrittelemme oman työmme, luomme niille mittarit ja sitten vielä päälle valvomme omaa tekemistämme. Tämä kaikki palkitaan hyvillä eduilla, mukavalla palkalla ja pitkillä lomilla, noin kärjistäen.

1700-luvun Englannissa tätä “tekemistä” olisi kutsuttu verbillä fudgel, joka viittaa nimenomaan aktiin, jossa teeskennellään työskentelevämme, mutta itse asiassa emme tee yhtään mitään. Kyseessä on siis tässä mielessä taito, ei niinkään laiskuuden muoto tai esimerkiksi ominaisuus, vaikka varmasti laiskuudesta ei “fudgeloinnissa” mitään haittaakaan ole; se on ikäänkuin “fudgelointiin” sisäänrakennettu Lean-järjestelmä. Ja kukaanhan ei ole niin laiska kuin kaupungin virkamies, tietää moni.

Totta toinen puoli vai?

Jotta jotain voidaan mitata, niin ensiksi pitää olla jotain jota tehdään siten, että siitä syntyy jonkinlaisia konkreettisia ja mielellään näkyviä tuloksia tai vähintään jonkinlaista vaikuttavuutta muuhun kuin tekijään itseensä. Eli kun puhumme työn mitattavuudesta puhumme itse asiasta sen merkityksestä – suoraan tai epäsuoraan – toisten ihmisten elämään. On äärimmäisen tärkeää myös huomata, että tämä vaikuttavuus voi olla luonteeltaan positiivista, neutraalia tai negatiivista: toisin sanoen oma työ voi toimia katalysaattorina tai osana tekemisen ketjua, jossa jokin konkreettinen asia etenee; se voi olla työtä, jolla ei ole vaikutusta suuntaan tai toiseen; tai se voi olla muita työllistävää siinä mielessä, että joku toinen joutuu tekemään jotain ylimääräistä, jotta edelleen siihen konkreettiseen (ja mitattavaan) lopputulokseen päästään.

Siinä missä mittareiden keksiminen on tärkeää, niin yhtä tärkeää on niiden mielekkyys ja sopivuus omaan työhön. Esimerkiksi monia kaupunkien järjestämiä palveluita on pakko mitata rahassa (joka on rajallinen resurssi), mutta varsinainen vaikuttavuus on mitattavissa huomattavasti pehmeämmillä mittareilla. Siksi en nyt puutu näihin, koska se ei kuulu alaani. Sen sijaan tarkastelen tässä kaupungin elinvoimatehtävää, johon taloudellinen vaikuttavuus kuuluu mitä suurimmassa määrin.

Välihuomautus: kaupungin elinvoimatehtävistä kulttuuri on tässä yhteydessä hyvä tarkastella erillään elinkeinokehittämisestä, joka on siis oma rootelini, olkoonkin että myös kulttuuri on elinkeino. Siksi myös mittaus menee tälle rajaukselle alisteisesti.

No miten se mittaus ja mittarointi voisi sitten mennä? Ensinnäkin on tärkeää, että mittari on yksiselitteinen, yksinkertainen ja sen sisältämät määreet ovat niin vähän tulkinnanvaraisia kuin vain mahdollista. Mittarissa ei siis saa olla vaaraa tulla tulkituksi väärin, jotta ei juututa keskusteluun siitä mitä mittari oikein mittaa ja mitä se ei toisaalta mittaa. Samoin mittarissa pitää olla selkeä toimija, koska on totta, että usein mitattava asia jää leijumaan, koska mittarointia ei koeta henkilökohtaiseksi tai omaan työhön liittyväksi. Sama pätee tavoitteisiin. Jos vaikkapa tavoitteemme on “Elinvoimainen Järvenpää”, niin yleensä joudumme käyttämään melkoisissa määrin aikaa keskusteluun siitä mikä meidän tavoiteasetanta itse asiassa ihan konkreettisesti edes on, koska sanana elinvoima on hankala määrittää.

Olen itse ratkaissut asian siten, että mittaan jatkossa kaiken viikonloppuna kuntosalilla keksimälläni mittausapparaatilla, joka mielestäni tyhjentää pajatson suht hyvin suhteessa kaikkiin muihin mittareihin. Kuten “vanhalta” konsultilta vain voi odottaa, esitän sen tässä nelikenttä-muodossa:

Idea on yksinkertainen: jokaisella mitattavalla asialla on jonkinlainen taloudellinen vaikuttavuus, joka liikkuu akselilla vähäinen-suuri; samoin jokaisella asialla on organisatorinen vaikuttavuus, joka liikkuu akselilla sisäinen-ulkoinen. Helppoa. Nyt sitten suoraan ihan käytännön esimerkkeihin.

Tässä tarkastelussa on kaksi hiljattain eteenpäin mennyttä projektia, johon yksikköni on ollut ensisijaisesti vaikuttamassa: Perhelä-korttelin myynti YIT Suomi Oy:lle 8.1.2020 sekä maailman ensimmäinen sijoittumispalveluihin keskittyvä tekoäly-palvelu. Huomioitavaa on, että rastien sijoittelu nelikenttään on viitteellinen, ei tieteellisen tarkka.

Ensiksi käsittelyyn Perhelä, jossa korttelin myyntihinta, 10000000€, on jo itsessään toki korkea taloudellinen vaikuttavuusluku, mutta tätä nostaa tottakai jatkossa itse investointi (n. 150milj€) sekä kumulatiivisesti ajan myötä tulevat vero- ja muut tulot. Näin ollen se menee mittarin yläkulmaan, koska vastaavia hankkeita ei ihan heti ole näköpiirissä Järvenpäässä, saati edes oikein muualla Suomessakaan. Koska hanke koskettaa erittäin laajalti muita kuin pelkästään kaupungin virkamieskuntaa tai edes pelkästään järvenpääläisiä, on myös ulkoinen vaikuttavuus melkoisen korkea.

Tekoäly-palvelumme sen sijaan ei ole samalla tavalla taloudellisesti (vielä) merkittävä, ei ennenkuin sen tuloksia pystytään todentamaan vaikkapa jonkun suoran investoinnin myötä. Tottakai tekoäly vähentää automaatiotasolla ihmistyötä ja säästää sikäli rahaa, mutta varsinainen ansainta antaa odottaa itseään. Koska tekoäly koskettaa kuitenkin jo nyt huomattavaa määrää ulkoisia kumppaneita (olkoonkin, että he eivät sitä itse vielä tiedä), rohkenen laittaa ulkoiseksi vaikuttavuudeksi melko korkean arvon.

Kun nyt olemme tarkastelleet kahta olemassa olevaa projektia ja mittauttaneet ne nelikenttään, voimme määritellä “vaaran vyöhykkeen”, jossa ei ole hyvä elinvoimatehtävissä liikkua, koska tämä ei toteuta nyt tässä määriteltyä tavoitetta eli pyrkimystä mahdollisimman suureen (positiiviseen) taloudelliseen ja ulkoiseen vaikuttavuuteen. Se on sisäistä, taloudellisesti vähäistä vaikutusta omaavaa tekemistä. Tekemistä, joka pakenee mitattavuutta ja on, no, sitä “fudgelointia”.

Marko

Järvenpään kaupunki on maailman ensimmäinen tekoälyä kasvuyritysten sijoittumispalveluissa hyödyntävä kaupunki.

Järvenpään kaupungin elinvoimapalvelujen BusinessJärvenpää -konseptin palveluvalikoimassa on otettu käyttöön tekoälyyn pohjautuva sijoittumispalvelu, jonka tavoitteena on houkutella täysin uudella tavalla kaupunkiin voimakkaassa kasvuvaiheessa olevia yrityksiä.

BusinessJärvenpää etsi marraskuisessa tekoälypilotissaan terveysteknologiaan erikoistuneita kasvuyrityksiä, joilla on valmis tuote, riittävän vahva rahoituspohja sekä mahdollisuus hyötyä Järvenpään elinkeinokytköksistä Aasiaan.

Tekoäly seuloi tuhansista yrityksistä Järvenpäälle kuusi potentiaalisinta

Haussa mukana olleet yritykset rajattiin maantieteellisesti Eurooppaan ja Israeliin, joissa on yli 120 000 varteenotettavaa kasvuyhtiötä. Teknologista rajausta ei asetettu, vaan tekoälyn annettiin ajaa yritysanalyysit 150 eri datapistettä hyödyntäen.

Tärkeimmät valintakriteerit olivat yrityksen voimakkaan kasvun tunnusmerkit, kuten rahoitus, vertailutiedot verrokkiyrityksiin, merkittävimmät partnerit ja asiakkaat, henkilöstön kasvu sekä muut vastaavat mittarit.

Järvenpään kriteereihin sopivien 935 yrityksen joukosta seuloutui loppusuoralle 22 teknologiayritystä, joista kuusi rankattiin erityisen potentiaaliksi. Tavoitteena on aloittaa yhteistyö vähintään kahden yrityksen kanssa jo nopealla aikataululla.

– Seuraavassa vaiheessa edistämme näiden yritysten sijoittumista mahdollisimman kevyellä tavalla Järvenpäähän. Yritykset pystyvät verkostoitumaan paikallisesti ja ristiin tuotteistamaan palveluitaan paikallisten, niin ikään kasvuhakuisten yritysten kanssa. Kutsumme tätä ratkaisua ”pilvi-investoinniksi”. Uskomme, että digitaalista investointia seuraa väistämättä myös fyysinen investointi, Järvenpään kaupungin elinvoimajohtaja Marko Lehenberg kertoo.

Manuaalisesti mahdoton tehtävä muuttui vain kahden viikon projektiksi

Tekoälyä hyödyntävä palveluprosessi on tehokkuudessaan ylivertainen verrattuna perinteiseen, ihmisvoimin tehtävään analyysiin. Tuhansien yritysten läpikäyminen ei manuaalisesti ole mahdollista, sillä dataa on käsiteltävänä valtava määrä. Kalliit ja hitaat konsulttitoimeksiannot ovat uuden palvelun myötä historiaa.

Teknologisena kumppanina Järvenpään kaupungilla toimi suomalainen tekoäly-yritys Catapult International Oy, jonka asiakkaina on suuria, kansainvälisiä pörssiyrityksiä, esimerkiksi Kone, Neste ja Fortum sekä lukuisat eurooppalaiset alojensa merkittävimmät yhtiöt teleoperaattoreista pankkeihin.

– On ollut hieno huomata, että Järvenpäässä halutaan hyödyntää teknologian mahdollisuuksia ja säästää aikaa ja resursseja saaden samalla tuloksia, jotka eivät ennen olleet edes mahdollisia, toteaa kehitysjohtaja Paavo Beckman.

Skaalattavissa oleva palvelu kaupungeille

Uuden palvelun uskotaan vievän eteenpäin paitsi jo kaupungissa toimivia yrityksiä, niin myös alueelle tulevaisuudessa sijoittuvia toimijoita. Tällä tavalla toimien Järvenpään kaupunki haluaa ravistella vanhaa tonttimyyntiin keskittyvää elinkeinopolitiikkaa.

– Tuotteistimme sijoittumispalvelut täysin uudella tavalla, vanhaa tahkoa on kaupungeissa pyöritetty riittämiin. Liiketoiminta on jo digitaalista ja siksi myös kaupunkien sijoittumispalveluiden tulee pystyä toimimaan digitaalisia keinoja hyödyntäen, joista yksi mielenkiintoisimmista on juuri tekoäly, Marko Lehenberg kertoo.

Järvenpään kaupunki haluaa toimia muutoinkin edelläkävijänä robotiikan ja automatisaation edistämisessä.

­– Esteitä olla maailman paras tällä alalla ei ole, toteaa Lehenberg.

Lokakuun alkupuolella oli taas se aika vuodesta, kun kiinteistökehittäjät, rakennuttajat ja investorit kokoontuivat jättimäisille ExpoReal-messuille Müncheniin, Saksaan. Paikalla oli kaiken kaikkiaan 2190 näytteilleasettajaa 45 maasta sekä 46000 osallistujaa 76 maasta; kyseessä on siis kaikilla mittakaavoilla jättimäinen tapahtuma, joka tuntuu vain kasvavan vuosi vuodelta.

Olimme tänä vuonna viisastuneet viime vuodesta sikäli, että buukkasimme noin kaksikymmentä investoritapaamista jo etukäteen, jonka lisäksi meillä oli luonnollisesti jälleen miehitys Helsingin ja sitä kautta koko Suomen ständillä. Missiomme oli siis harvinaisen selvä: pyrkiä löytämään mahdollisimman monta toimijaa, jotka saattaisivat olla halukkaita investoimaan Keski-Uudellemaalle ja Suomeen. Kaikki hyvin siis?

Kyllä ja ei. Ensinnäkin investoritapaamiset olivat äärimmäisen hyödyllisiä ja niistä seurasi välittömiä neuvotteluja useista potentiaalisista investoinneista. Toisaalta kuitenkin investointisyklien ollessa pitkiä ja myös epävarmoja, en voinut välttyä ajatukselta miten tämän kaiken voisi edelleen tehdä huomattavasti paljon tehokkaammin tai ainakin millaista “perinteistä” messutoimintaa tukevaa invest-in toimintaa voisimme kehittää?

Maailman historian ensimmäiset messut pidettiin tiettävästi Lontoossa 1756. Nykyään järjestetään noin 32000 messutapahtumaa maailmanlaajuisesti, keräten lähes viisi miljoonaa näytteilleasettajaa ja yli 300 miljoonaa vierailijaa. Näytteilleasettajat käyttävät vuositasolla rahaa messuihin lähes 120 miljardia euroa. Vaikka Lontoon messujen ja nykyisyyden välillä messut ovatkin siis kokeneet melkoisen muodonmuutoksen, niin on perusajatus pysynyt melko tavalla staattisena.

Olisiko koko messutoimintaa syytä ajatella täysin uusiksi?

Koska olen pitkin vuotta altistunut tekoälyn mahdollisuuksille, niin en tietenkään malttanut olla miettimättä uusiksi koko konseptia: koska esimerkiksi ExpoRealissa yli kahdentuhannen näytteilleasettajan ja neljänkymmenenkuudentuhannen osallistujan joukosta on äärimmäisen haastavaa löytää ainakaan kaikkia potentiaalisia asiakkaita tai kumppaneita, niin ehkäpä meidän olisi syytä irtaantua hetkeksi fyysisestä maailmasta ja astua rohkeasti digitaalisuuden sekä tekoälyn valtakuntiin?

Ajatellaan tilanne näin: maailmassa on tällä hetkellä noin 200 miljoona virallista yritystä ja yksin Kiinassa perustetaan arviolta päivässä noin 11000-13000 uutta yritystä. Se on paljon se. Koska uudet perustettavat yritykset ovat melko tavalla automaattisesti yrityksiä, joista jää jonkinlainen digitaalinen jalanjälki, niin tarkoittaa se käytännössä sitä, että niiden toimintaa, kasvua, rahoitusta ja henkilöstömäärää pystytään seuraamaan tiettyjen datapisteiden kautta erittäin hyvin.

Kun tähän lisätään yritysten toimiala, spesifi sektori, jolla ne omaa toimintaansa harjoittavat, niin alamme tiivistämään yritysmassaa yhä kapeammaksi. Esimerkiksi jos ajattelemme, että haluamme haarukoida yritykset, jotka operoivat koneteollisuudessa, niin todennäköisesti silti yrityskanta on miljoonia. Jos vielä tiivistämme hakua vaikkapa maanviljelyskoneisiin, niin edelleen puhumme todennäköisesti melko suuresta otannasta. Tämä on yleensä se taso, johon messut vuosimallia 2019 pysähtyvät: maatalouskoneisiin erikoistuneisiin messuihin, jotka ovat pääosin vieläpä lokaaleja tai sitten globaaleja ainoastaan kaikkein suurimpien toimijoiden osalta, jotka “kaikki” tuntevat jo etukäteen.

Näihin kohdistamme myös esimerkiksi kaupunkien invest-in toiminnassa markkinointi- ja myyntityötä, usein vaillinaisin tai täysin puutteellisin tiedoin siitä onko kyseinen yritys ylimalkaan edes investoimassa ja jos, niin millä kriteereillä? Tai toinen vaihtoehto on, että meihin ollaan yhteydessä suoraan sijoittuvan yrityksen tekemän markkinakartoituksen perusteella ja tällöin kilpailemme kaupunkien kesken hyvin pitkälti samoilla myyntiargumenteilla: kaikilla kun on maata, hyvä sijainti ja loistavat kulkuyhteydet.

Olen ajatellut investointien vaikutusta viime aikoina paljon ja päätynyt siihen, että meidän on syytä ajatella fyysinen investointi laajemmin, koska myös yritykset ja palvelut toimivat digitaalisessa ympäristössä. Kaupunkien tulisi siis pyrkiä olemaan digitaalisia sijoittumisalustoja, johon voimakkaasti kasvavat yritykset palveluineen sekä nopeasti skaalautuvat start-upit voivat integroitua, ilman fyysistä sijoittumista kaupungin rajojen sisälle. Tätä kutsun “digitaaliseksi invest-in” toiminnaksi tai ehkäpä parempi termi olisi cloud invest-in, koska omalla tavallaan tässä investoinnit tehdään “pilveen”.

Miten tämä voisi sitten käytännössä toimia? Ihan ensiksi haluan huomauttaa, että kyseessä ei ole jo melkein väsymiseen asti hoettu City-as-a-Service toimintamalli, vaan pikemminkin kaupungin elinkeinoelämän tiimoilta määrittyvä, todellinen palvelutarve. Eli toisin sanoen: jos vaikkapa Järvenpäässä on jokin tietty tarve jonkun tietynlaisen yritystoiminnan kehittämiseksi tai haluamme houkutella kaupunkiimme jotain tietynlaista yritystoimintaa, emme enää pyri (pelkästään) houkuttelemaan tämän alan yrityksiä sijoittumaan siten, että ne ostavat tontin ja rakentavat hallin, noin kärjistäen. Pikemminkin pyrimme mahdollistamaan yritysten läsnäolon kaupungissa ilman fyysistä investointia sillä tavoitteella, että yrityksen tuottama (yleensä uusi ja alueella ei vielä saatavissa oleva) palvelu tuodaan alueelle hyödyttämään ja vauhdittamaan kaupungissa jo toimivaa elinkeinoelämää.

Uskon myös siihen, että digitaalista läsnäoloa seuraa fyysinen läsnäolo, jos sitä nykypäivänä enää edes tarvitaan. Tästä syystä olemmekin käynnistäneet jo pilotin tekoälyä hyödyntävästä sijoittumispalvelusta, jonka tuloksia saamme käsittelyyn loppuvuodesta. Odotan mielenkiinnolla mitä ne ovat.

Marko

PS. Fyysiset investoinnit ja sitä kautta työpaikat ovat edelleen Järvenpään elinkeinoelämän selkäranka. Haluamme kuitenkin olla edelläkävijöitä, koska voimme, osaamme ja pystymme.

It is not often one gets an invitation to a hackathon that is launched by two presidents but then again, first time for everything.

I was approached during Arctic15 by N15, Korea’s biggest startup accelerator specialized in manufacturing and asked if I would be available to mentor and judge Finland-Korea Startup Summit, a hackathon revolving around two ideas: building united teams between Finnish and Korean students, and providing a possibility to join the final round of the K-Startup Grand Challenge program that offers opportunity to start a business in Korea.

Of course I was available.

The event was launched by two very important gentlemen, namely presidents Sauli Niinistö and Moon Jae-in. Not needing too much more prestige, the teams rushed into a 48 hour stint of intense work.

The quality of teams really impressed me, especially in the field of hardware. Among great ideas, Jubilee stood out with their IoT-stick designed to aid aging population in their daily life. Very impressive demo as well!

Being part of something this special is of course amazing. However, given the fact that Järvenpää was the only city having representatives in such an esteemed exercise is even more astound. For me, it certainly opens up new possibilities regarding co-operation between Korea and Finland. As Järvenpää already has a good connection with Korea thanks to Charlie Kim’s visit to the city in 2018, this is definitely something we must build on in the future as well.

Marko

It was great to conquer Arctic15 Smart Cities track once more as BusinessJärvenpää hosted an insightful and inspiring early afternoon with extremely innovative case studies along with world-class speakers.

file9

One of the highlights of the track was eagerly anticipated 3D-based urban development showcase where I took the stage with CEO Petri Kokko from Sova3D. It was history in the making as no such audience collaborating, 3D city modelling exercise had been attempted before with actual city-level models. Needless to say, some excitement was in the air when opening the software as we were also pushing the limits of Cable Factory’s Internet connection with more than 2000 simultaneous visitors to the venue. But no risk, no results!

We not only succeeded in demonstrating how 3D-planning is done on a city scale but were also able to let the audience participate in the planning process while “building” the new Järvenpää city centre on the fly. During the 30 minutes showcase, a total of five tall buildings were added to the already existing model along with “Arch”, which was inspired by Eero Saarinen’s “Gateway Arch” in St. Louis. All of these ideas and models came from the audience as Petri and I interpreted them to the best of our abilities. Cool job.

file10.jpeg

A great experience and surely something we will further develop in the future!

Marko

What makes a city smart? By Gabriella Somos

Nowadays it seems like almost every city call themselves a smart city for one reason or another – it became such a catchphrase, so overused that the real meaning behind is getting hard to grasp. I was determined to dig beyond the hype so I turned to an expert. Marko Lehenberg from Business Järvenpää shared his take on the topic.

Growth-hacking in Järvenpää

Järvenpää, less than an hour drive North of Helsinki is growing fast – people actually want to go live and do business there and this makes all the difference. Excellent location and mobility also helps: despite the small physical size, there are 4 train stations and the airport is close by.

“We call Järvenpää a growth-hacking city, because we are openly dedicated to growth, and growing fast. We are bold, provocative, and we want to promote (and provoke) that it is okay to grow fast. We must be doing something right, because we see more than 2% annual growth, and we want to make that number even higher in the future. This is an open invitation for people with similar mindset to move here and make this city as smart as possible together.”

When talking about smart cities, the first step is to decide what makes a city smart. At the time of our interview, Marko is in Matera, Southern Italy, in one of the oldest towns in Europe and still finds aspects that make this historic town very smart in its own sense. Because for him, being smart has nothing to do with using the latest technologies. It all boils down to 3 key ingredients that are tightly connected: people, user experience and long-term planning.

People

“The most important thing cities have are its inhabitants. Cities that were designed with people and mind, their connection to the surroundings are the ones that are working. When you start the other way round, with technology and architecture, that’s when it goes wrong. For example, Brasilia (the capital of Brazil) was built in the middle of nowhere. It was decided that a city should be built here, it was carefully planned according to the latest trends by the best architects of the time – still, no one wanted to move there, strong incentives were needed in order to populate the city.”

User experience

“Matera has been here for a very long time: it’s a city made of stone, but the streets are still enjoyable to walk on, the old town is still here, and even though it wasn’t built thinking about how long will it last, here it stands. Paris is also a good example of the importance of user experience: it doesn’t need to be tech driven to be smart in its own sense. It gives you the feeling you want to live there and it works.”

Long-term planning

“Right now, everything revolves around technology. But technologies become obsolete fast: in 25-30 years, what we have now as cutting edge, will no longer be considered as such. So we are building for the next 25-30 years, not 500 and 1000. A shift in view is needed when planning a city, a smart city, to focus on more lasting aspects than technology, like user experience. The most interesting challenge that cities have now is to see how they will stand the test of time.”

And when it comes to identifying what prosperous cities have in common, Marko says: “Those cities succeed that are tolerant towards different ideas, that welcome people who challenge the status quo, because this is how business, technology, science develops. Cities that are truly smart make room for people to fulfil their potential, they make it easy for them to try and see how it goes by eliminating bureaucracy and by creating a supportive environment. This is what we are working towards in Järvenpää as well. I believe when we do this, then all is going to be well.”

Teimme Järvenpään kaupungille pelillistämiseen perustuvan kaupunkikehittämisen työkalun, jolla voimme ohjelmoida keskustan pitkäaikaista suunnittelemista, mutta ensin hieman taustoitusta.

Järvenpään perustamisvuonna 1951 kaksi kolmasosaa maailman väestöstä asui vielä maaseudulla ja kaupungistuminen oli periaatteessa olemassa olevien kaupunkirakenteiden leviämistä ulospäin keskustoista lähiöiksi ja esikaupunkialueiksi. 2051, satavuotisjuhlavuonna, tämä lukema on kääntynyt täysin päälaelleen ja jo kaksi kolmasosaa maailman väestöstä asuu kaupungeissa. Lisäksi kaupungistumisen megatrendi on kohti tiiviimpää kaupunkirakennetta, tehokkaampaa maankäyttöä sekä korkeampaa rakentamista.

Läpi historian olemme voineet todeta kaupunkien merkityksellisen roolin osana uusien innovaatioiden syntyä, yrittäjyyden muotojen kehittymistä sekä erilaisten ihmisten ja ajatusten paikkana kohdata toisensa. Nykyään puhutaan kaupungeista palvelualustoina (City-as-a-Service), jolla tarkoitetaan itse asiassa juuri sitä samaa tehtävää, jota kaupungit ovat jo tuottaneet läpi olemassaolonsa. On myös hyvä muistaa, että kaupungit ovat historiallisesti huomattavan pysyviä rakenteita verrattuna esimerkiksi valtioihin. Voidaan siis sanoa, että kaupungeissa asuminen on osa kaikkein tyypillisintä tapaa ilmaista ihmisen kulttuurillista, taloudellista ja sosiaalista ydintä.

Kaupungistuminen tuo mukanaan myös haasteita, joista yksi isoimmista liittyy energiatehokkuuteen, joka taas liittyy voimakkaasti esimerkiksi joukko- ja erityisesti raideliikenteen hyödyntämiseen. Esimerkiksi Atlanta tuottaa kymmenen kertaa enemmän kasvihuonepäästöjä suhteessa asukasmäärältään samankokoiseen Barcelonaan, johtuen pääosin kahdesta toisistaan riippuvaisesta asiasta. Atlantan pinta-ala on 4280km2, kun taas Barcelonan vain 192km2. Lisäksi Barcelonassa joukkoliikenne toimii tehokkaasti raiteita pitkin, kun taas Atlantassa näin ei ole.

Vaikka Järvenpää ei kokoluokaltaan Barcelona olekaan, niin kaupunkisuunnittelun logiikan kannalta nämä esimerkit antavat hyvän pohjan miettiä viimeaikaisen Järvenpää-ilmiön taustoja globaalissakin mittakaavassa. Suomen neljänneksi tiheimmin asuttuna kaupunkina Järvenpää on yhden taajaman ja neljän rautatieaseman kunta. Olemme jo DNA-tasolla resurssiviisas kaupunki. Tämä tuo mukanaan valtavan edun suhteessa nykypäivänä vaadittaviin edellytyksiin kasvulle ja tehokkaan palveluverkon luomiselle. 1950-luvun haasteet ovat 2050-luvun vahvuuksia.

Järvenpään keskustan ns. Perhelän kortteliin suunnitellaan tällä hetkellä YIT Suomi Oy:n toimesta tehokasta, mutta pehmeällä tavalla koko kaupunkia palvelevaa rakennuskokonaisuutta. Järvenpään keskustasta on mahdollista rakentaa Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen alue, jossa toimivat kaikki maailmallakin kaupungistumisen megatrendejä ohjaavat vahvuudet. Näiden vahvuuksien kautta Järvenpää voi näyttää myös muille esimerkkiä siitä miten kokonainen kaupunki pystyy muuntumaan aidoksi palvelualustaksi, joka edistää innovaatioiden ja palvelujen kehittymistä vielä vuonna 2051 – ja toki pitkään sen jälkeenkin.

Ja niin, tuosta kuvassa olevasta “parkkikiekosta”. Halusimme kehittää pelillistämisen ideaa hyödyntävän työkalun, joka pitäisi keskusta-alueen (ja jatkossa myös muidenkin alueiden) suunnittelun oikealla tasolla liikkuvaksi siten, että toisaalta mitään tärkeää perspektiiviä ei jätetä huomiotta, mutta toisaalta kuitenkin siten, että ajattelu ei harhaile.

Pari sanaa kiekon toiminnan logiikasta. Ensimmäisellä kehällä on suunnitteluperiaatteiden kehä, johon on valikoitunut mielestämme neljä keskeisintä prinsiippiä: käyttäjäystävällisyys, kokemuksellisuus, visuaalisuus ja turvallisuus. Seuraava kehä on “entry point”, joka ohjelmoi keskusta-alueen kannalta tärkeän toiminnallisen ulottuvuuden. Vihdoin uloin kehä muodostaa toimijatason, jossa jokainen “hahmo” operoi suhteessa aiempaan kahteen kehään.

Eli esimerkiksi näin: jos valitaan keskusta-alue, käyttäjäystävällisesti, kaupunkitilat ja tapahtumajärjestäjät, niin tällöin meillä on selvä ajattelua ja suunnittelua ohjaava perspektiivi, joka on huomioitava koko keskusta-alueen kehittämisessä. Toisaalta tämä ei kuitenkaan riitä, sillä jos ulointa kiekkoa liikuttaa vaikka kohtaan “digivieras”, niin tämä tarjoaa jälleen uuden perspektiivin puntaroitavaksi, jolloin nämä perspektiivit eivät saa olla ristiriidassa keskenään. Ja edelleen esimerkiksi “pendelöijä” tai “pyöräilijä” muuttaa perspektiiviä hieman, puhumattakaan jos pyöritetään sisempää kehää vaikkapa asentoon “pysäköinti” tai sisintä kehää asentoon “turvallisuus”.

Kun koko kiekon kaikki eri perspektiivit lasketaan yhteen saamme luvuksi näinkin itsestään selvien muuttujien kautta peräti 4*8*16=512 eri perspektiiviä. Yhtään vähempää ei tosin kaupunkikeskustan uudelleenrakentamisen yhteydessä ole varaa puntaroidakaan.

Seuraava steppi onkin sitten digitalisoida tämä malli, mutta siitä myöhemmin. Ja kiitos vielä Ohoi Creativelle hienosta graafisesta ilmeestä!

D3DUN4zW0AAK_TK

Marko

Syyskuun toisella viikolla järjestettiin vuotuiset Expo Real -messut Münchenissä, Saksassa ja Kuuma-kuntien edustus oli ensimmäistä kertaa yhdessä paikalla Helsinki Ring of Industry sateenvarjon alla. Tapausta voidaan pitää kuntasektorilla jokseenkin saavutuksena, sillä yleensä tapana ei ole ollut toimia usean kunnan itsenäisen nimen “unohtavan” brändin kautta, vaan pikemminkin kilpailla keskenään kansainvälisillä messuilla ja operoida yksin koko maailmaa vastaan.

Nyt peräti useampi kaupunki (Vantaa, Espoo, Turku, Tampere) yhdisti voimansa osaksi Helsingin kaupungin ständiä, Kuuma-kunnat osana tätä kokonaisuutta. Jotain on siis vihdoin alettu tehdä oikein, koska Suomen kokoisessa maassa ei kerta kaikkiaan ole varaa tehdä samoja asioita jokaisen keskisuuren tai edes suurenkaan kaupungin toimesta. Nyt Kuuma-seutu eli kymmenen kuntaa oli todennut yhteistyössä olevan sen verran enemmän voimaa, että yhtenäinen ilme oli mahdollinen.

Kuuma-kuntien kohdalla pyrimme omalta osaltamme löytämään markkinointiviestiimme sellaisen tulokulman, jolla paitsi erottaudutaan muista samalla ständillä majailevista kaupungeista, niin myös tuottamaan sellaista tarinaa, jolla laajemminkin saavutetaan huomiota. Mielestämme sellainen tarina totta vie löytyi, sen verran hyvän vastaanoton Conveniently Boring videomme ja koko markkinointi-ilmeemme sai. Sain kunnian pitää Kuuma-seudun puheenvuoron maanantaina Helsingin ständillä ja hauskana kuriositeettina mainittakoon, että raikas ja ennakkoluulottoman “tylsä” ilmeemme poiki muun muassa kansainvälisen lehtihaastattelun – mistä muut taisivat jäädä omine markkinointiviesteineen paitsi.

Kiitos vielä järvenpääläiselle mainostoimisto Senseille, joka tuotti meille mitä mainioimman markkinointivideon. Ensi vuonna uudelleen tylsyyden voimalla.

Marko

Onnistumisten ja toimivan kumppanuuden päälle on yleensä mukava rakentaa uusia onnistumisia. Niin nytkin, sillä toukokuun lopulla Tuusulan kunnalla oli ilo ja kunnia isännöidä Smart Cities Track Arctic15-tapahtumassa. Samalla julkaisimme aikomuksemme järjestää uusi, energiatehokkuuteen keskittyvä hackathon Rykmentinpuistossa 10.-12.8.2018 yhdessä Fortum OyJ:n kanssa.

Koska vanhalla varuskunta-alueella ollaan ja jo aikaisemmassa hackathonissa tehtiin historiaa ainakin näin kuntasektorilla, niin tottakai samoin tehdään nytkin: kyseessä tulee nimittäin olemaan ensimmäinen hackathon, joka järjestetään armeijateltoissa.

Moni puhuu city-as-a-servicestä, me teemme sitä ja pidämme puheet tekemisen ohessa tai sen jälkeen.

Marko

arctic2

Olen jo jonkin aikaa kirjoitellut data-analytiikasta ja sen hyödyntämisen potentiaalista kuntasektorilla, mutta tutustuminen keinoälyn ja erityisesti neuroverkkojen tarjoamiin mahdollisuuksiin sai ainakin omalla kohdalla todella tajunnan laajentavat mittasuhteet. Jos jossain tuntuisi olevan soveltamispinta-alaa keinoälyn hyödyntämiseen päätöksenteon tukena, niin juuri kuntasektorilla.

Lähdetään liikkeelle perusteista eli siitä mistä puhumme, kun puhumme keinoälystä. Keinoäly (tai tekoäly) on yksinkertaisesti määriteltynä tietokoneohjelma, joka kykenee älykkääksi miellettyihin toimintoihin. Toiminnot voivat olla hyvin eri tasoisia eli keinoäly voi joko suorittaa laskutoimitusten perusteella matemaattisesti mielekkäimmän vaihtoehdon jostain olemassaolevasta otannasta (heikko tekoäly) tai sitten se voi soveltaa jo olemassaolevaa otantaa, mutta myös oppia jatkuvasti uutta tätä oppimaansa soveltaen (vahva tekoäly). Ensimmäiseksi mainituista tyyppillinen edustaja on esimerkiksi Deep Blue ja jälkimmäisestä, joskin kärjistäen, AlphaGo.

Toinen merkittävä määrittelyn kohde on data. Data on jalostamatonta tietoa, joka ei ole erityisen jäsentynyttä sinällään, eikä se siis itsessään ole vielä kovinkaan soveltamiskelpoista tai edes arvokasta. Dataa prosessoimalla siitä on mahdollista jalostaa hyödyllistä tai hyödynnettävää informaatiota. Jos informaatiolle edelleen voidaan antaa semanttinen merkitys eli siis jonkinlainen mielekäs viittaussuhde johonkin toiseen informaatioon ja viime kädessä informaation tulkitsijaan, on se myös tietoa. Tällöin datasta tulee myös mahdollisesti arvokasta. Tämän lisäksi data voi olla määrällistä ja/tai laadullista, ja juuri tästä syystä sen kerääminen, käyttäminen ja jalostaminen on erityisen kriittinen komponentti esimerkiksi johtamisessa.

Ja silti juuri yksikään kunta tai kaupunki ei ole ottanut dataa osaksi omaa strategiaansa eikä edes sana “data” ole juurikaan vilahdellut strategiatyöpajoissa. Muutamia poikkeuksia toki maailmalta löytyy ja niistä ehkä huomionarvoisimpia on Lontoon datastrategia, jossa data on mielletty osaksi koko kaupungin infrastruktuuria. Sekä Hong Kong että Chicago ovat niin ikään hyviä esimerkkejä maailman kaupungeista, joissa data on otettu vahvasti päätöksenteon keskiöön. Ja sitten on tietenkin San Francisco, jonka avoimen datan DataSF-sivusto avaa yhä lisääntyvän määrän aineistoa kenen tahansa käyttöön.

Miksi sitten datastrategiaa tarvitaan laajemminkin kuntasektorilla? Ensiksikin siksi, että se ohjaisi kuntaa määrittelemään omia palveluitaan näinä digitalisaation kuumina vuosina. Jokainen digitaaliseksi suunniteltu palvelu tulisi lähtökohtaisesti suunnitella kunnan näkökulmasta sellaiseksi, että siitä pystytään hyödyntämään dataa pitkäjänteiseen kehittämistyöhön. Ihannetilanteessa nämä datavirrat vieläpä olisivat semanttisesti merkityksellisiä toisilleen, toisin sanoen ne muodostaisivat vain näennäisesti toisistaan irrallisia kokonaisuuksia, mutta olisivatkin oikein hyödynnettyinä toisiaan tukevia johtamisen työkaluja. Aivan kuten jo aikaisemmassa blogissa kirjoittamassani esimerkissä Nizzan kaupungille kehitetyssä dashboardissa.

Toisekseen datastrategia auttaisi kehittämään kunnan palveluja kuntalaisten käyttäytymisen ja mieltymysten mukaan, juuri edellä mainitun toimintamallin takia. Kun kuntasektorin palvelut kykenisivät kerryttämään jatkuvasti lähes reaaliaikaisesti tietoa käyttöasteestaan, asiakasprofiileistaan ja kysyntäpiikeistään, olisi johtamisen työkalut aivan erilaiset kuin nykyinen, jälkijättöinen ja hyvin hitaasti reagoiva systeemi. Ehkäpä jopa parin workshopin ja seminaarin aika vapautuisi muuhun hyötykäyttöön. Lisäksi poissaoleva data kertoisi välittömästi sen missä palvelua ei ylipäänsä vielä tuoteta, jolloin uusien palvelujen arviointi olisi verraten helppoa ja kääntäen “vanhojen”, hyödyttömien palvelujen lakkauttaminen niin ikään.

Alanpa hahmotella datastrategiaa viimeistään kesälomilla.

PS. Kuvassa oleva Weka on paitsi lintu, niin myös Uudessa-Seelannissa kehitetty koneoppimisen softa.

Marko

Viime vuoden Slushista lienee kirjoitettu jo kaikki kirjoittamisen arvoinen itse tapahtumana, mutta en silti malta olla jakamatta muutamaa ajatusta siitä millaisia visioita se herätti minussa toisaalta näin kuntasektorin edustajana ja toisaalta hyvin perinteisen elinkeinosektorin toimintaedellytysten kehittäjänä. Ja ehkä myös pari huomiota itse tapahtuman evoluutiosta noin yleisesti.

Ihan aluksi sanon, että Slush on mahtava tapahtuma ja kerta kaikkiaan loisteliaasti järjestetty. Ylipäänsä se, että tällainen tapahtuma on olemassa pitäisi olla esimerkki siitä, että mikä tahansa on mahdollista, kun löytää vastauksen kolmeen yksinkertaiseen kysymykseen: kuka, miksi ja mitä? Kenelle tapahtuma on siis suunnattu, miksi se järjestetään ja mitä siellä tehdään. Näihin kaikkiin on pystynyt aika hyvin tietämään vastauksen kävellessään Slushin ovesta aikaisempina vuosina sisään. Entä nyt?

Ensiksikin olin aistivinani merkittäviä muutoksen tuulia siinä millaisia sisältöjä tänä vuonna tapahtuma piti sisällään edellisiin vuosiin verrattuna. Pienten startupien juhla oli ainakin osin vaihtunut isojen korporaatioiden ketteryysmainonnaksi ja suoranaiseksi rekrytointitapahtumaksi, jossa pienet toimijat jäivät auttamatta tuttujen, tunnettujen logojen varjoon. Isojen yritysten läsnäolo oli suorastaan läpitunkevaa, kun globaalit talousjätit Daimler-Benz AG etunenässä vyöryttivät esiin omia ”startup”-kehitysaihioitaan.

Mielenkiintoisiahan ne ovat, mutta samalla myös hiipi mieleen se miten nämä kehitysaihiot ja -painopisteet väistämättä tällaisten resurssien saattelemana tulevat ohjaamaan sitä mitä ne pienet startupit tulevat jatkossa tekemään ja mitä taas toisaalta eivät – eli viitoittavat väistämättä tietä sille millaisia startup-yrityksiä paikalle hakeutuu seuraavina vuosina. Vaikka isot yritykset ovat jo vuosia ulkoistaneet tuotekehitystään kellon ympäri töitä painaville startupeille, niin nyt vaikutti siltä, että isot yritykset ottavat vielä aktiivisemmin roolia omilla tuotemerkeillään pyrkien raikastamaan omaa markkinoinnillista viestiään tehden siitä “startup-uskottavan”. Mielleyhtymä viisikymppisestä, kapinan uudelleen löytäneestä perheenisästä vetämässä geeliä tukkaan ja hengailemassa nuorten aikuisten diskoillallassa huvitti ainakin allekirjoittanutta Mersun ständillä kovasti.

Toisekseen en voinut välttyä siltäkään ajatukselta, että suurien yritysten läsnäolo oli juurikin osa yritysten muutosviestintää liiketoiminnan mallien, ansaintalogiikan ja kokonaisten liiketomintasektoreiden suuressa myllerryksessä. Esillä olleen Teslan ohjaamossa istuessa ei siis ollut ihme, että mieleen hiipi ajatus esimerkiksi juuri muiden autoteollisuuden perinteisten toimijoiden tarpeesta sanoa ääneen, että hei, kyllä mekin olemme innovatiivisia muutoinkin, kuin vain siinä perinteisessä insinöörimielessä. Meiltäkin löytyy startup-pöhinää ja kykyä luoda bisnestä vaikka tyhjästä sekä määritellä kuluttajien tarpeita, ihan niinkuin Teslalla.

Mielenkiintoisimman perspektiivin tähän ajatteluun tarjosi Porsche Digitalin toimitusjohtaja Thilo Koslowski, joka kuvaili hieman sitä visiota, joka tällä saksalaisella urheiluautovalmistajalla on tulevaisuuden varalle. Ensinnäkin Koslowski uskoo edelleen auton omistamisen jatkuvan, toisin kuin monet muut toimijat, kuten vaikkapa MaaS-hypeä rummuttavat startupit (joista esimerkiksi Whimin Unlimited -asiakkaaksi olen itse siirtymässä ensi tilassa). Ihmiset – tai ainakin jotkut, eksklusiivista palvelua kaipaavat – siis haluavat hänen mukaansa omistaa jatkossakin kivoja asioita, kuten vaikkapa kalliita urheiluautoja. Ja tuskin Koslowski on hänkään aivan väärässä.

Mutta sitten se merkittävämpi uutinen: Porsche haluaa luoda omistamisesta elämäntavan ja viime kädessä tavan kuluttaa niin rahojaan kuin myös aikaa. Porschen omistamisesta pyritään tekemään fyysisen maailman ulkopuolelle menevä digitaalinen jatke, joka seuraa omistajaansa tämän matkustaessa, syödessä ravintoloissa tai nauttiessa konsertista – taaten siten aidon Porsche-kokemuksen myös muualla kuin ohjauspyörän takana. Näin ollen auton omistamisesta tulee lisäarvoa muuhun elämään, etuoikeus, jonka avulla ovet avautuvat parhaisiin pöytiin sekä luonnollisesti kussakin matkakohteessa mieluisan Porschen ratin taakse tai itseohjaavan auton takapenkille.

Vaikka tätä voi automaailmassa ajatella startupmaisena mullistuksena perinteiseen omistajuuteen verrattuna, niin se kertoo myös muutoksesta perinteisen autovalmistajan ja asiakkaan suhteessa. Ensinnäkin luomalla kyseisen mallin asiakkuudesta Porsche pääsee näköalapaikalle suhteessa ajajiensa muihin mieltymyksiin ja sitä kautta käsiksi uuteen öljyyn eli asiakkaista kertyvään dataan. Samalla yhtiö pystyy paremmin ymmärtämään sitä mitä heidän asiakkaansa jatkossa haluavat kokea osana Porsche-maailmaa; ilmiö, joka on tuttu muun muassa Netflixin käyttäjille, joiden katseluvalintojen perusteella tehtaillaan uusia sarjoja ja elokuvia tyydyttämään juuri eniten käsillä olevaa katselutarvetta.

Toiseksi digitaalinen “omistaminen” on erinomainen tapa osallistaa asiakas mukaan tuotekehitykseen. Kuntasektorilla puhuisimme osallisuudesta eli siitä miten kuntalaiset otetaan mukaan kunnallisten palvelujen kehittämiseen. Ja siitä päästäänkin Porsche Digitalin oppeihin suhteessa kuntasektoriin: osallisuus ei ole itse auton tai palvelun suunnitteluun liittyvää toimintaa, vaan palvelun saumatonta käyttöä ja tuon käytön kautta kertyvän datan luovuttamista tuotekehittäjien hyödynnettäväksi. Kuluttajan (tai tässä tapauksessa kuntalaisen) kannalta osallisuus on palveluiden normaalia käyttämistä omien mieltymysten mukaan, joka data-analytiikan avulla parantaa kyseisen palvelun käytettävyyttä.

Osallisuus on siis itse asiassa käyttäjäkokemus, ei menetelmä kehittää tuota kokemusta.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan miten autoteollisuus muuttuu kohti digitaalista palvelua ja myös lupaudun tekemään töitä, jotta kuntasektorilla kyetään pysymään mukana tässä muutoksessa. Ja toki myös innolla jo odotan vuoden 2018 Slushia.

Marko

Osallistuin hiljattain Korjaamolla järjestettyyn SmartCity2017-tapahtumaan, joka nimensä mukaisesti keskittyi erilaisiin älykkään rakentamisen ja älykkään asumisen teemoihin. Koska Tuusulassa – kuten jokaisessa rohkeat kasvutavoitteet omaavassa kunnassa ja kaupungissa – rakentaminen on voimakkaasti läsnä koko kunnan DNA:ssa, niin päätin viedä ajatusta hieman pidemmälle siitä mitä se “smart” tässä kontekstissa oikein voisi olla ja toisaalta mitä se ei ole.

Kukaan tai mikään kunta tai kaupunki ei varmuudella halua olla “tyhmä” tai rakentaa typerästi, tämä nyt näin ihan alkuun sanottakoon. Näin ollen “älykäs” ei tässä yhteydessä voi mitenkään viitata yleiseen tapaan rakentaa, siis perinteiseen kuntasuunnitteluun, sillä sen perimmäinen päämäärä on tuottaa mahdollisimman järkeviä, toimivia ja ajan hammasta kestäviä yhdyskuntateknisiä ja niitä tukevia ratkaisuja. “Smart” ei myöskään ole irrallinen pilotti tai kokeilu, jossa jotain uutta ja sinällään ihan innovatiivista testataan kerta- tai projektiluonteisesti fyysisessä ympäristössä ja kutsutaan sitä älykkääksi tavaksi rakentaa, asua tai muutoin ratkaista seinien sisällä tapahtuvia toimintoja. Eli älykäs ei perimmiltään ole jokin huone tai tila, jonne mennään ja josta tullaan pois.

Itse asiassa koko sana “älykäs” on kokenut melkoisen inflaation, koska meillä on jo läsnä tai vähintään nurkan takana älykäs liikenne, älytalot, älykkäistä kodinkoneista ja muista hilavitkuttimista nyt puhumattakaan. Ja sitten on asioiden Internet eli IoT, jonka pitäisi liittää kaikki älykkäät laitteet keskustelemaan keskenään.

Älykkyydessä onkin ennen kaikkea kysymys vuorovaikutuksesta ja sen aiheuttamasta oppimisprosessista. Älykkyys on siis jotain, jolla viitataan oppimiseen ja kykyyn sopeutua paitsi olemassa oleviin olosuhteisiin, niin myös käyttää noista olosuhteista saatavaa dataa asioiden kehittämiseen ja muutoinkin tiedon kumuloimiseen sekä jalostamiseen. Loppuviimeksi älykkyys on siis kykyä tiivistää olennainen, jota voi käyttää pyrkiessä haluttuun suuntaan halutuin tavoittein.

Palataanpa hetkeksi SmartCity2017-seminaariin ja Christian Claussin puheenvuoroon, jossa tämä IBM:n Smarter Cities-ohjelman johtaja valotti ajatuksiaan siihen miten oppivat (ei siis älykkäät) järjestelmät muuttavat maailmaa seuraavien vuosien aikana. Tukenaan IBM:llä tähän työhön on heidän Watson-tekoälyprojektinsa, joten visioille on jonkinlainen pohja olemassa. Claussin mukaan tällaiset kognitiiviset, tekoälypohjaiset järjestelmät tulevat jo pian seuraamaan toiminnassaan oppimisen kaavaa, jossa ne ymmärtävät, järkeilevät, oppivat ja vihdoin vuorovaikuttavat suhteessa paitsi toisiin järjestelmiin, niin myös ihmisiin. Niiden älykkyyden määrittää siis se, miten hyvin ne pystyvät tätä kaavaa käyttäen ottamaan asioita, tietoja ja taitoja haltuun sekä kommunikoimaan ne vaikkapa ihmiskäyttäjälle.

Oppivan järjestelmän ja ihmisen välille muodostuu siis eräänlainen asiakkuussuhde, jossa järjestelmä pyrkii ymmärtämään ihmisen motiivit ja tarpeet sekä luomaan näistä mahdollisimman myyviä ja kiinnostavia kokonaisuuksia: kutsutaan tätä nyt sitten vaikka ai-to-human(customer)-periaatteeksi. Tekoäly siis kehittää itseään koko ajan oppien paremmaksi käyttäjäkokemukseksi, samalla kehittäen tuon kokemuksen taustalla olevaa varsinaista palvelua.

20171031_091504

Yksi kuumista kysymyksistä tämä teeman ympärillä on tietenkin se milloin tekoäly on älykkäämpi kuin ihminen ja kärjistäen, milloin ihmisestä tulee tyhmempi suhteessa koneisiin. Kuntakehittämiseen siirrettynä tämä ajatus kuuluu milloin tekoäly tai mikä tahansa muu ei-inhimillinen järjestelmä kykenee luomaan sellaisia suunnitelmia kuntien ja kaupunkien kehittämiseen, että ihmisen rooli on enää seurata tilannetta sivusta ja tuottaa ehkä enimmillään laadunvarmistus: siis johtaminen ja asiakkuus.

Miten sitten tällainen kehittäminen voisi olla mahdollista ja onko se? Pysähdytäänpä hetkeksi tarkastelemaan digital twin-konseptia, jota käytetään yleisesti esimerkiksi lentokoneiden, isojen rakennusten tai muiden vaativien suunnittelutöiden simulaatiotukena. Yksinkertaistettuna digital twin on prosessin, tuotteen tai palvelun virtuaalinen mallinnus, jonka kautta voidaan verrata paitsi fyysistä ja virtuaalista “sisarusta” keskenään, niin myös ennaltaehkäistä suunnitteluvirheitä, kehittää uusia ratkaisuja jo olemassa oleviin suunnitelmiin ja ylipäänsä kerätä dataa, jota voidaan hyödyntää uusissa suunnitelmissa ja niiden toteutuksissa.

Digital twin on siis apuväline käytännön työlle ja sen kehittämiselle, instrumentti ymmärtää ja kokeilla sellaisia asioita ja ilmiöitä, joita ei suoraan fyysiseen ympäristöön voisi mitenkään soveltaa.

Tässä vaiheessa on toki todettava, että ei myöskään kunta- tai kaupunkikehittämisen puolella virtuaalinen mallinnus ole mitenkään tavatonta tai että se olisi jotenkin uusi ilmiö sinällään. Itse asiassa Tuusulan kunnan Rykmentinpuisto-ohjelman puitteissa olemme tehneet jo 3D-mallinnukseen perustuvia virtuaalikierroksia liittyen esimerkiksi tuleviin vuoden 2020 Asuntomessuihin ja laajemminkin koko alueen suunnitteluun. Nämä ovat kuitenkin vielä kaukana niistä aidoista älykkäistä simulaatiomalleista, jotka pystyisivät oppimaan käyttäjiltään esimerkiksi tarpeita, jalostamaan niitä eteenpäin ja siten kehittämään koko mallinnusta eteenpäin sitä mukaa, kun uutta dataa tulee saataville. Puhumattakaan siitä, että nämä järjestelmät pystyisivät erottamaan datan laadussa olevia eroja. Mutta suunta on viitoitettu, ainakin meillä.

20171031_092025 (002)

Yhdysvaltalaisen autoteollisuuden grand old man Lee Iacoccan kuuluisan lausahduksen mukaan hänen periaatteensa on ollut palkata häntä itseään viisaampia ihmisiä ja yrittää pysyä pois heidän tieltään. Samalla tavalla meidän tulisi suhtautua koko SmartCity-konseptiin: luomme itseämme fiksumman systeemin, pysymme pääosin pois sen tieltä, mutta tarpeen mukaan johdamme sitä ihan niin kuin herra Iacocca johti tehtaitaan.

Vielä loppuun tällainen vanhojen rakentamis- ja simulaatiopelien fanin salainen päiväuni eli virtuaalinen kuntajohtamisdashboard, aivan kuten vaikkapa Nizzassa. On nimittäin helpompaa pysyä pois tieltä, jos tietää mitä tapahtuu avainasioissa eli että suunta on oikea. Tämänkin järjestelmän rakensi muuten IBM.

20171031_092050

Katsotaan siis onko Tuusula Suomen ensimmäinen kunta, joka synnyttää digitaalisen sisaruksen? Ehkäpä. 🙂

Marko

 

Tuusula, not far from Helsinki, Finland is one of those small places the tourists reach fewer times than the country’s capital, but the Finns never miss the chance to experience the uniqueness of the area. With its beautiful landscapes and cosy apartment houses along the Lake Tuusula – Tuusula remains one of the region’s most picturesque places. Historically, Lake Tuusula attracted many artists and poets who drew inspiration from pristine nature and astounding Nordic sceneries, among them Jean Sibelius and Aleksis Kivi.

Yet, nature is not the only thing Tuusula can be recognized for. The municipality aims to become the most innovative in the region by introducing new methods in city development and decision making. Tuusula runs new projects, which aim to make its citizens more connected and accountable for the region’s future. One of these is a city hackathon involving 80 participants, which explores how to design a new type of a school building which will also act as a learning space for the whole community.

Challenging the status quo

Tuusula challenges the status quo by changing the way public opinion is count, by engaging its residents into a city Hackathon and using the results in the future development.

City development process is a giant system that due to its complexity, that very few really understands as a whole. To get an idea of how this process can be harmonised, we need to first look at the theory of a good city.

For that, we can refer to Kevin Lynch’s A Theory of Good City Form (Cambridge, MA, MIT Press, 1981). According to Lynch city performance can be evaluated in 5 basic dimensions: vitality, sense, fit, access, and control, plus, two “meta-criteria,” efficiency and justice. Lynch suggests that a vital city fulfils the biological needs of people, and provides an environment for their daily activities. Sense stands for the fact that its residents can perceive and understand the city’s form and function. A city with good fit has buildings, environments, and networks needed for its residents to pursue their activities. An accessible city provides people with the range of the activities, resources, services, and information they need. A city with good control is arranged so that its citizens have a say in the management of the spaces in which they work and live. This last item is what municipality of Tuusula want to exercise in its development work.

While the public sector decides about the how a particular neighbourhood should look and what developments should be allowed or expected, the community’s participation does not go further than filling questionnaires or taking part in public surveys. Thus the problem is that these surveys do not cover questions that really matter. The public can decide upon the colour of the walls in a new building or the opening hours, but it can not advise on the use of the building. Not until now.

Changing the way people think

We cannot solve our problems with the same thinking we used when we created them.” – Albert Einstein.

We can not create anything new by applying the same methods over and over again. Among all sectors, the public sector is probably the most conservative and slow moving, especially when it comes new developments. To bring a good city from theory into practice the public sector needs to be thinking differently about the way it interacts with its citizens. The public sector must be able to innovate, adapt and quickly respond. To do this Tuusula implements new ways of connecting its residents with city decision makers.

We want people to understand that there are new ways of doing things and that they can be a part of it. We want our residents to know that they can influence processes in the city. We want them to feel empowered to make changes and influence decisions.” – comments Marko Kauppinen, Business Development unit of the city of Tuusula and a former entrepreneur in education technology, he believes that smart cities can only be built if we first change the way we think. He was the one who chose the city development hackathon format and with good reason – to connect public sector and their citizens while making them think differently about how future buildings could be done through collaboration.

Hacking the School of the Future

On September 29 the city of Tuusula will host a three days hackathon to design a future high school building for arts. CityHack Tuusula focuses on two main challenges: planning the development of a new school facility with movable blocks and walls, and building a digital tool for booking places and services all around the city. The idea is to combine physical and digital space in one concept, where the digital element is built on top.

The reason behind the hackathon is simple – the city wants to build a school that can serve the needs of the community for many years to come. From the city point of view, the school building is not the most profitable investment as traditional schools are very limited in terms of their use. The municipality wants to engage the hackers to use space for something else, something beyond its basic function. The newly built school may provide value added services. For example space for music studios, art classes, performances and events, that anyone can book via a city-wide digital platform available on the web and mobile.

At the hackathon, participants can use physical models of prospective buildings provided by the Finnish architects. They will also receive training on how to present the solution to the municipality officials, how to communicate it to the press, and how to turn the idea into a business. The winning team will get a 5000€ certificate and a chance to develop their project for the Municipality of Tuusula, thus to directly influence the way the new school is going to be built.

The concept of hacking the city planning is quite new in Finland. We are looking forward to seeing how this Hackathon can help Tuusula and its residents to build the school of the future.

Huomasin erään Suomen kansallisopperassa töissä olevan tuttuni Facebook-päivityksestä, että kyseinen organisaatio etsii töihin data-analytiikan asiantuntijaa. Rekrytoitavan henkilön keskeisenä tehtävänä tulee olemaan uuden asiakastieto- ja lipunmyyntijärjestelmän toisena pääkäyttäjänä toimiminen vastaten asiakasdatan laadusta ja analyysistä, ja tuon analyysin pohjalta kehittää uusia digitaalisen asiakkuusmarkkinoinnin ja -viestinnän malleja. Koska nyt ollaan niin asian ytimessä kuin vain voidaan olla, niin otanpa pienen ajatusleikin tämän työnkuvan siirtämisestä tänne kuntasektorille.

Ensinnäkin – ilman mitään henkseleiden paukuttamista tai muutakaan rehvastelua – uskallan väittää, että olen koko viranhaltijaurani meuhkannut data-analytiikasta ja sen suomista mahdollisuuksista silloin, kun yritämme ymmärtää ja viime kädessä palvella omia asiakkaitamme: kuntalaisia, yrityksiä, yhdistyksiä ja niin edelleen. Olen istunut lukuisissa kehittämisiltamissa ja seminaareissa, joissa on pohdittu paitsi kuntalaisten osallisuuden parantamista kunnan päätöksenteossa, niin myös sitä miten viestintä (joka on iänikuinen ongelma oikeastaan riippumatta missä toimitaan) toimisi paremmin kunnan toimesta kuntalaisten suuntaan ja toisaalta kuntalaisten suunnasta kunnan (lue: viranhaltijoiden) suuntaan. Kaikissa keskusteluissa on loistanut poissaolollaan yksi keskeisimpiä välineitä, jolla tuo interaktio voitaisiin mahdollistaa eli data-analytiikka.

Miten tämä sitten oikein toimisi? Otetaanpa esimerkki tai parikin. Yleensä kun haluamme luoda kuntalaisille uusia palveluita, prosessi etenee siten, että ensin jollain aloitteella uutta palvelua kaivataan ja halutaan, ja sitten sen toteuttamista aletaan suunnitella ja valmistella. Järjestämme kuntalaisiltamia tai muita vastaavia tapahtumia (joissa ei siis ole mitään vikaa, jotta kukaan ei ymmärrä minua tässä yhteydessä väärin), tarkoituksenamme saada käyttäjälähtöistä palautetta jo suunnitteluvaiheessa koko prosessin tueksi. Pidämme siis kärjistäen tupailtoja, joissa kysellään, että mitäs mieltä ollaan? Kun nämä “kuntalaissiteraatiot” on käyty – ja menen nyt päätöksenteossa erittäin mutkat suoriksi ja jätän kaiken byrokratian tässä sivuun – meillä on tuotannossa jonkinlainen palvelu, joka pyrkii vastaamaan alkuperäiseen tahtotilaan ja kenties tarpeeseenkin.

Toinen hyvinkin normaali skenario on jo olemassa olevan palvelun uudistaminen, joka mukailee edellä mainittua uuden palvelun luomisprosessia sillä erotuksella, että tarve ilmenee yleensä sitä kautta, että palvelusta katoavat hiljalleen käyttäjät (tai niitä ei sinne edes koskaan ilmesty), syystä tai toisesta – tätähän ei tiedetä, kun ei ole tästä kerättynä dataa. Näin kumpuaa tarve uudistaa itse palvelu, mutta tietämättä miten ja miksi lähdemme yleensä uudistamiseen melko tavalla nollatilanteesta eli käytännössä aloitamme saman prosessin kuin edellä kuvattu on. Ympäri mennään, yhteen tullaan siis.

Data-analytiikka mahdollistaisi huomattavan paljon tämän kaltaisissa suunnitteluprosesseissa. Kun aikaisempi toimintatapa reagoi aina jälkijättöisesti ärsykkeisiin, datan kautta saatava analyysi mahdollistaisi suunnittelun ja päätöksenteon etukenossa. Ajatellaanpa vaikka konsulttiselvityksiä (joita en taaskaan vastusta, mutta totean kuitenkin niiden tarpeellisuusasteen vaihtelevan suuresti), joissa konsulttiyritys X selvittää kunnalle Y miten kuntalaisia voitaisiin paremmin aktivoida mukaan kunnan päätöksentekoon. Tarjouskilpailutuksessa hinnaksi muodostuu suorastaan maltillinen 23000€ (hinta vetäisty hatusta, mutta suuntaa-antava), joka sisältää muutaman workshopin, haastattelukierrokset (joissa haastatellaan ne samat ihmiset taas kerran, mukaan lukien tilaavan organisaation viranhaltijat) sekä tietenkin loppuraportin toimenpidesuosituksineen. Raportin tilaajan vastuulle jää se miten tuotoksia hyödynnetään ja jos, niin alkaa uuden palvelun suunnitteluprosessi, jonka logiikkaa avasin jo aiemmin.

Sen sijaan jos pyrkisimme hyödyntämään dataa jo lähtökohtaisesti vastaavan työn tekemiseen tietäisimme jo ennalta koko tämän selvityksen tulokset ja tukun muita vaikuttumia ja indikaattoreita, joita ei kattavinkaan konsulttiselvitys pysty mittamaan; ihmisten oikea käyttäytyminen etunenässä. Jo nyt kunnalla on tukku järjestelmiä, jotka keräävät asiakas- ja kävijätietoja eri lähteistä, mutta tällä kertyneellä datalla ei juuri tehdä mitään, saati että sitä yritettäisiin naittaa muiden järjestelmien tietojen kanssa yhteen (ja ymmärrän tässä sekä käytännön että juridiikan ongelmat). Datalla tai pikemminkin tiedolla johtaminen ei ohjaa toimintaa, vaan data toteaa tilanteen silloin, kun sitä joku keksii kysyä.

Jos useamman järjestelmän tiedot pystyttäisiin kuntakohtaisesti kokoamaan yhteen järjestelmään, saisimme data-analytiikan avulla selville ihmisten liikkumiseen liittyviä tietoja, joita voitaisiin käyttää infran ja tieverkoston kehittämiseen; asumiseen ja työssäkäyntiin liittyvää tietoa, joka ohjaisi palvelujen ja liiketoiminnan sijoittumisen suunnittelua; vapaa-ajan mieltymyksiä ja kulttuuripalveluiden käytön tietoa, joka määrittelisi millaisia uusia trendejä on näköpiirissä ja mitkä ovat keskimääräiset käyttäjämäärät; yritystietoa (jota muuten yritän itse hyödyntää), jolla tiedämme millaisia yrityksiä alueelle syntyy ja muuttaa, millä toimialalla ne toimivat, miten niillä menee ja mitkä ovat niiden tarpeet; ja miksei kirjastopalveluiden käytön tietoa, joka ohjaisi vaikka kunnan järjestämien tapahtumien luonnetta hyödyntäen ihmisten lukutottumuksia. Ja kun nämä kaikki yhdistetään isoksi datamassaksi, josta voidaan louhia haluttua ohjaustietoa, meillä on käytössä data-analytiikan perusmateriaali, jota voisimme hyödyntää pyrkiessämme rakentamaan kunnasta elinvoimaisen, mielenkiintoisen ja haluttavan paikan asua ja yrittää.

Toki tämä kaikki vaatii erään merkittävän ehdon toimiakseen ja se on kunnallinen (eli kunnan ylläpitämä) järjestelmä, joka tämän kaiken datan yhteen kumuloisi. Ja se ainakin toistaiseksi meiltä puuttuu eikä näköpiirissä ole välitöntä ratkaisua, kuten on Oopperalla uuden asiakastieto- ja lipunmyyntijärjestelmän kautta.

Vai kuinka monen ihmisen olette kuulleet sanovan, että Facebookin viestintä ei pelaa? Tai ettei Googlen mainonta osaa “arvata” milloin piilolinssit on loppu? Nyt provosoin: Jos Google olisi keskiverto suomalainen kunta, niin se antaisi linssin tarvitsijan tehdä ostoaloitteen (mielellään useasti), pitäisi workshopin siitä halutaanko linssit laittaa silmiin vai korviin, ja pistäisi asiakkaalle postiin kahden vuoden päästä silmälasit tai kiikarit – näkee meinaan niilläkin.

Täytyykin siis jatkaa meuhkaamista vielä ainakin jonkin aikaa.

Marko